Sankaritarina - Moonsorrow

«Kuolee karja

Kuolee suku

Samaten itse kuolet;

Vaan nimi

Ei koskaan kuole

Hlt ken on hyvn saanut

Kuolee karja

Kuolee suku

Samaten itse kuolet;

Yhden tiedn

Mik' ei kuole:

Manalle menneen maine.

«(Hvaml)

Jo luku viimeinen saa

Surmansa kohdannut lep sijallaan

Veljet maljan simaa nostavat

Tyhjksi juovat nimeen vainajan

Kaunis laiva kantaakseen saa miehen rauenneen

Laskua tuonpuoleiseen se vartoo rannalla

Aseet, korut, rikkaudet matkamies saa mukaansa

Alla suuren rovion lipuu hautansa

(Ja katso! Voiko toista niin ylvst nky olla

Kuin hiljaisten liekkien kurotus thti kohti.)

Kuolemaan me jok’ikinen kuljemme;

Jumalat ovat elvt valinneet

Veljemme syliin aaltojen laskemme;

J hyvsti, sinut aina muistamme

Kunniaa ei miekka voi taltuttaa;

Jumalat ovat sankarit nimenneet

Veljemme tuonen herralle luovutamme;

Siis hyvsti — kunnes jlleen kohtaamme

«Cattle die

Kinsmen die

Likewise you will die;

But the name

Will never die

Of one who has done well

Cattle die

Kinsmen die

Likewise you will die;

One I know

That never dies:

The fame of each one dead.

«(Hvaml)

And so the last chapter is at hand

Who faced his death now rests on his place

His brothers raise a chalice of mead

And drink it empty in the name of the late

A craft so beautiful now may carry a peaceful man

On the shore it awaits release into what lies beyond

Weapons, jewels, riches the traveller is armed with

Underneath a vast pyre his grave will soon be sailing

(And behold! Can there be another sight so grand

Than of silent flames reaching out for the stars.)

Towards death we all are lead;

The gods have chosen those to live

Our brother we lay on the lap of the waves;

Fare ye well, you stay in our hearts

Honour no sword can tame;

The gods have recited the heroic names

Our brother we yield to the father of the dead;

Fare ye well — until we meet again