Kuin ikuinen - Moonsorrow

Katseessani kirkas valo

matkaan läpi autiuden.

Kenttätaistelun taakse jäänyt

vain toistaa vaimeita kirouksiaan.

Veljeni ja viholliseni;

ei kukaan heistäsano sanaakaan.

Miekan terän tunsin rinnassani,

nyt kuulen kutsun Tuonelan.

Sade huuhtoo tuhot taistelun,

vereni virtaansa vie.

Alla tähtitaivaan pohjoisen

vaan en (enää) päällämaan…

Turhaan pelkäisin saapumista

kuolemattomien keskuuteen.

Käsi kädessäikuisuuden

hyppään reunalta tyhjyyden.

With a radiant light in my eyes

I travel through this desolation.

The field of battle left behind

repeating its subdued curses.

My brothers together with my foes;

none of them speaks a word.

The edge of a sword I felt in my chest,

now I can hear the call of Tuonela.

Wash now rain the ruins of the battle,

carry my blood along the streams.

Under the stars of the northern sky

but no more on the earth…

Needlessly would I fear my arrival

to the company of the immortal.

Hand in hand with infinity

I draw away from emptiness.