Kaivatun uni - Vorna

Yöni hiljaisuus ja raskas huokaus

Enkä voi nukahtaa

Vajosin syvemmälle, hävisin pimeämmälle

ajatukselle kuin koskaan

Katosin kauemmaksi, hajosin pienemmäksi

olevaksi kuin koskaan

Pian kasvosi taas näkisin

Näen ne vaikka väkisin

Lämmin tuuli henkii uskoa tulevaan

ja muistot kaukaiset olevaksi seisomaan

Vaan kun ei toivo olisi ehtinytkään itää

eikä maailman laita voisi paikkaansa pitää

Silmäsi sameat eivät eteenpäin enää näe

Ruumiisi keveä vasten kovaa maata painava

Ihosi tunnoton, kylmä ja kalpea

Kadonnut mielesi Tuonen mustaama

Unohdit laulun, kadotit kaiken naurun

huomassa petojen liian voimakkaiden

Verhotut valheet sisälläs palaa

eikä harha milloinkaan haihtuisi pois

Ei mennyt enää koskaan saa

kaltaistansa seuraajaa

Löydän vielä minäkin kodin kivisen

kun pimeä luokseni hiipii ja häätää minut pois

Yöni hiljaisuus, upottava tyhjyys

En saa nukahtaa