Ilon hetkiä - Paula Koivuniemi

Pakkaslumi narskuu saappaan alla.

Kaipaus ei sammu kaipaamalla.

Yö on hiljainen,

muuta kuule en.

Aikaa aattelen

lapsuusjoulujen.

Muistan tontun tiu’un helkähdyksen

kauniin kultanauhan kimmellyksen,

nukkevauvankin, jota rakastin,

äidin hymyn, puurosta kun löysin mantelin.

Kunpa saisin vaikka vain yhdenkin

noista ilon hetkistä takaisin.

Viaton taas mä olisin

ja illoin nukahtaisin satuihin.

Kunpa voisin matkata taaksepäin,

rakkaat vielä tuntisin lähelläin.

Aina ilon hetkiä kannan näin mielessäin.

Sytyteltiin kuuseen kynttilöitä,

syötiin rusinoita, pähkinöitä.

Leikit leikittiin, tosissamme niin,

siivet liimattiin jouluenkeliin.

Vihdoin pukki saapui lahjoinensa,

nosti meidät lapset polvellensa.

Kerran huomasin silmät pukinkin

nauroi aivan niin kuin isän silmät aiemmin.

Kunpa saisin vaikka vain yhdenkin,

noista ilon hetkistä takaisin.

Viaton taas mä olisin

ja illoin nukahtaisin satuihin.

Kunpa voisin matkata taaksepäin,

rakkaat vielä tuntisin lähelläin.

Aina ilon hetkiä kannan näin mielessäin.