Kaksi lastua vain - Kaija Koo

hellän hyväilyn

laineiden

päällä peiton

suolaisen

sylissä uutta, outoa päin

kelluit hetken

vierelläin taival niin pitkä me tehtiin

lokikirja loppuun kirjoitettiin

se menee jotenkin näin

kaksi lastua vain

kellui ajan virrassa rinnakkain

hetkisen

kahden, halki päivien kimalluksen

läpi vuosien

ne seilaili pelottomana lailla laivueen

kunnes sammui moottorinsa

tuuli yhteinen

me nähtiin miljoonat valot

aallot korkeat kuin kivitalot

koimme kevään tukevan tuoksun

jäisen riitteen, alajuoksun

näimme siluetin vapauden patsaan

yksinäisenä teräsastiassaan

vankina vapauden saarellaan

kaksi lastua vain…

ja he tunsivat tuskat tuulien

ja rajut pyörteet virtojen imun

täyteläisten huulien

kaksi lastua vain

rinnakkain polulla vuosimiljoonan mittaisen

me kaksi teimme sen

retken meidän pituisen

silloin meitä työnsi eteenpäin

tuuli yhteinen